Uintitietoa

Yleistä uinnista

Uinti on harrastuksena sen vuoksi erinomainen, että se sopii mainiosti kaikenikäisille ja kuntoisille harjoittelijoille. Lisäksi vammautumisriski uinnissa on pieni ja se sopii vieläpä erittäin hyvin kuntoutusmuodoksi.

Swmming Pool (lähde: Wikipedia Commons)

Uinnin terveysvaikutukset



Uinnin harrastuspaikat

Suomea on monesti kuvailtu uimahallien luvatuksi maaksi, sillä täällä melkein jokaisella vähänkin suuremmalla paikkakunnalla on mahdollista harrastaa uintia uimahallissa. Esimerkiksi sellaisilla paikkakunnilla kuin Juva, Varkaus ja Pieksämäki on omat uimahallit mikä sinänsä on omiaan korostamaan sanonnan paikkansa pitävyyttä.

Valitettavasti ulkovedet eivät suosi uintiharjoittelua kuin aivan muutaman kuukauden ajan vuosittain. Siksi avovesiuimaharrastus Suomessa ei välttämättä ole niitä aivan yleisimpiä harrastusmuotoja. Toisaalta suuri määrä järviä ja kesämökkejä on varmasti omiaan rikkomaan tätä väittämää.

Uimahalleissa uinnin harrastaminen on tyypillisesti hyvinkin edullista. Tämä tosin usein riippuu uimahallin allastilojen koosta ja muuten halliin liittyvästä kustannustasosta. Esimerkiksi Suomen suurimissa halleissa kuten vaikkapa Mäkelänrinteessä ja Turun Impivaarassa saattaa joutua pulittamaan yli 6 euroa parin tunnin uintiharrastuksesta. Onneksi kuitenkin tämä hinta ei päde kaikille uimahallikävijöille, esimerkiksi opiskelijat, lapset ja eläkeläiset sotaveteraaneista puhumattakaan saavat alennuksia uimahallien sisäänpääsystä.

Uinti- ja vesiurheilulajit

Kilpauinti

Kun uinnista puhutaan, tarkoitetaan yleensä tätä. Allas, jossa on rataköydet ja uidaan kelloa tai kilpakumppaneita vastaan. Kilpauinti on suosittu laji maailmalla: Esimeriksi Yhdysvalloissa kilpailulisenssillä varustettuja harrastajia on yli 300 000. Kilpauinti on myös olympialaisten näkyvimpiä ja suosituimpia lajeja – jaetaanhan siinä yli 30 kultamitalia.

Avovesiuinti

Kilpauintia luonnon vesissä. Matkat ovat ainakin virallisissa kilpailuissa pidempiä: 5-25 km. Olympialaisissa uidaan 10 kilometrin matka. Avovedessä ei ole ratoja, uimarit uivat seuraten poijuilla merkittyä rataa.

Taitouinti

Voisi verrata taitoluisteluun, mutta vedessä. Tarkoituksena on tehdä näyttäviä liikkeitä ja saada korkeat arvosana tuomareilta. Kilpailuissa yksin, pari- tai joukkuelajeja. Laji vaatii erittäin hyvää vartalonhallintaa. Miehetkin voivat taitouintia harrastaa, mutta kilpailuissa sarjoja on vain naisille.

Uimahypyt

Uimahyppyjä hypätään yleensä metrin – 10 metrin korkeudesta. Suoritus on arvosteltava, kuten taitouinnissakin. Erona kuitenkin se, että uimahyppykisa koostuu useammasta hypystä. 1- ja 3-metrin hypyt hypätään ponnahduslaudalta ja muut kiinteältä alustalta. Kisoissa hypätään myös parihyppyjä, joissa kilpailijat pyrkivät yhtä-aikaiseen suoritukseen.

Sukelluslajit

Vapaasukelluksessa kilpaillaan useammassakin lajissa. Avovedessä tavoitellaan mahdollisimman suuria syvyyksiä joko apuvälineillä tai ilman. Apuvälinesarjoissa kelkan avulla päästään jopa 200 metrin syvyyksiin. Pelkällä märkäpuvullakin on puhkaistu sadan metrin rajapyykki.

Altaassa kilpaillaan sekä hengenpidätyksestä, että sukelluspituudesta. Jälkimmäisessä löytyy sarjat sekä räpylöille, että ilman.

Katso myös